Sähkömarkkinat ovat kokeneet viime vuosien aikoina merkittäviä muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet kuluttajien lisääntyneisiin tarpeisiin sähkönkulutuksen hallinnassa. Sähkön hintavolatiliteetti (eli hintojen vaihtelu) ja hinnat ovat kasvaneet merkittävästi samalla, kun pörssisähkösopimukset jatkavat yleistymistään kotitalouksilla.
Tämä on saanut monen pörssisähköhinnoitellun sähkösopimuksen omistajan pohtimaan yksinkertaisimpia tapoja, joilla seurata ja hyödyntää reaaliaikaisia sähkön spot-hintoja, joiden perusteella omaa sähkönkulutustaan voi optimoida halvimmille tunneille ja pienentää näin sähkölaskuaan & hiilidioksidijalanjälkeään.
Markkinoilta löytyy kotitalouksille tällä hetkellä yleisesti ottaen kolmenlaisia eri vaihtoehtoja sähkön reaaliaikaisten spot-hintojen seuraamiseen ja hyödyntämiseen. Eri vaihtoehtoja ovat sähköyhtiöiden omat sovellukset, kolmansien osapuolten sovellukset pörssihintojen seurantaan sekä kolmansien osapuolien sovellukset kulutuksen optimointiin pörssihintojen mukaan.
Tässä blogissa käymme tarkemmin läpi eri vaihtoehtoja, joita kuluttajilla on tällä hetkellä käytettävissään sekä esittelemme eri vaihtoehtojen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä mahdollistaaksemme sinulle paremman käsityksen siitä, minkälainen sovellus juuri sinun tarpeeseesi sopii.
Sähköyhtiöt tarjoavat omille asiakkailleen sovelluksia, joiden avulla seurata sähkön pörssihintoja
Nykypäivänä suuri osa sähköyhtiöistä tarjoaa asiakkailleen mobiilisovelluksen, jonka kautta sähköyhtiön asiakkaat pystyvät seuraamaan sähkön reaaliaikaisia hintoja. Koska pörssisähkösopimuksellisten asiakkaiden lisäksi sähköyhtiöillä on merkittävä määrä kiinteähintaisia sähkösopimusasiakkaita, ei yhtiöiden omia sovelluksia ole kuitenkaan räätälöity pörssisähkösopimusasiakkaiden tarpeisiin.
Usein näissä sovelluksissa on mahdollisuus hallita yhtiön asiakkuuteen liittyviä asioita sekä nähdä sähkön pörssihinnat, mutta keinot sähkönkulutuksen automaattiseen optimointiin hintojen perusteella puuttuvat. Tämä tarkoittaa, että vaikka sähkön pörssihinnat ovat näkyvillä, täytyy esimerkiksi sähköauton lataus yöaikojen halvimmille sähkönhinnoille ajoittaa manuaalisesti.
Sähköyhtiöiden tarjoamat sovellukset omille asiakkailleen ovat helppokäyttöisiä, mutta niiden toiminnallisuus ja arvolupaus perustuu pitkälti omien sähkösopimusasioiden vaivattomaan ylläpitoon. Tämän takia sovellukset eivät ole paras vaihtoehto kulutuksen optimoinnista sähkönhintojen mukaan kiinnostuneelle kuluttajalle.
Kolmansien osapuolien tarjoamat sähkön pörssihintojen seuraamiseen keskittyneet sovellukset tarjoavat kuluttajalle näkyvyyttä hintoihin
Sähköyhtiöiden lisäksi myös moni yksityinen toimija on herännyt vastaamaan kuluttajien lisääntyneeseen tarpeeseen erilaisille pörssisähkösovelluksille. Suurin osa kolmansien osapuolien ratkaisuista keskittyy pörssisähkön reaaliaikaisten hintojen seurantaan.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että siinä missä sähköyhtiöiden omat sovellukset tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden hoitaa myös esimerkiksi sähkösopimuksiinsa liittyviä asioita, kolmannen osapuolten hintaseurantasovellukset keskittyvät vain hintojen seurantaan ja mahdollistavat enemmän keinoja seurata tarkemmin hintojen kehitystä, esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuden asettaa ilmoituksia sillon, kun sähkönhinta ylittää käyttäjän asettaman rajan. Sovellukset ovat yksinkertaisia kuluttajille, jotka tahtovat vain selkeää näkyvyyttä sähkön pörssihintoihin.
Yksi yleisimmistä kuluttajien käyttämistä kolmannen osapuolen tarjoamista sovelluksista pörssisähkön hintojen seurantaan on Fingridin Tuntihinta-sovellus. Sovelluksen avulla kuluttajat voivat seurata reaaliaikaisia sähkönhintoja sekä asettaa hälytyksiä hetkille, kun sähkönhinnat ylittävät kuluttajan asettaman rajan. Sovellus ei kuitenkaan tarjoa kuluttajille suoria työkaluja sähkönkulutuksen optimointiin, vaan mahdollinen kulutuksen ajoitus täytyy tehdä manuaalisesti.
Toinen kuluttajien suosiota kerännyt kolmannen osapuolen sovellus pörssihintojen seuraamiseen on Koodimetsä OY:n tarjoama Sähköseuranta-niminen sovellus. Sovellus on toiminnallisuudeltaan samankaltainen kuin Fingridin vastaava, mutta jotkin kuluttajat ovat luonnehtineet sovelluksen käyttöliittymää helppokäyttöisemmäksi. Sovelluksessa on Fingridin sovellusta tarkemmin tietoja sähkönhintojen päiväkohtaisesta vaihtelusta sekä se myös tiedottaa tarvittaessa mahdollisista sähköpulista. Kuitenkaan myöskään Sähköseuranta-sovellus ei tarjoa kuluttajille mahdollisuutta optimoida sähkönkulutustaan reaaliaikaisten pörssisähkönhintojen perusteella. Kuluttajat joutuvat siis tekemään manuaalisesti kulutuksen ajoittamisen sovelluksen antamien hintatietojen pohjalta sähkölaskun pienentämiseksi.
Kolmannet osapuolet tarjoavat kuluttajille myös sähkönkulutuksen optimointiratkaisuja, joiden avulla sähkölaskun pienentäminen on vaivatonta
Uusimmat lisäykset pörssisähkösopimuksellisille kuluttajille suunnattuihin pörssisähkösovelluksiin ovat sovellukset, joiden avulla kuluttajat voivat sähkönhintojen seurannan sijaan optimoida sähkönkulutustaan automaattisesti hintojen perusteella.
Siinä missä sähkön pörssihintojen seurantasovelluksilla kuluttajat pystyvät seuraamaan aktiivisesti sähkön pörssihintojen kehitystä ja manuaalisesti ajoittamaan kulutustaan halvimmille tunneille, sähkönkulutuksen optimointisovelluksilla kuluttajat voivat sovelluksen avulla automaattisesti ajoittaa kulutuksensa halvimmille tunneille.
Optimointisovellukset siirtävät automaattisesti ja vaivattomasti käyttäjien sähkölaitteiden kulutuksen vuorokauden halvimmille tunneille, jolloin tarve manuaaliselle sähkönhintojen seuraamiselle poistuu.
Synergin älykkään sähkönkäytön sovellus tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden optimoida kokonaisvaltaisesti sähkönkulutusta. Sovelluksen avulla käyttäjät voivat automaattisesti optimoida kotinsa sähkölaitteidensa kulutuksen, kuten sähköautojen latauksen sekä kiinteistöjensä lämmityksen, vuorokauden halvimmille tunneille, jolloin käyttäjät säästävät sähkölaskuissaan samalla, kun myös sähkön käytöstä aiheutuva CO2-jalanjälki pienenee. Sovelluksen avulla käyttäjät voivat seurata myös reaaliajassa omien aurinkopaneelijärjestelmiensä energiantuotantoa ja ladata sähköautoaan automaattisesti aurinkoenergialla, jolloin itsetuotetun sähkön tehokkaampi hyödyntäminen on helpompaa.
Sovelluksen avulla käyttäjät voivat säästää jopa 50% sähköautojensa vuotuisissa kotilatauskustannuksissa sekä esimerkiksi 20% lämmityskauden lämmityskustannuksissaa. Sovellus tarjoaa käyttäjille myös mahdollisuuden optimoida aurinkopaneeliensa energiantuotantoa ja -käyttöä. Aurinkolatauksen avulla onnistuu myös esimerkiksi sähköauton lataus aurinkosähköllä, jonka avulla kotitaloudet voivat hyödyntää aurinkopaneeliensa tuottamaa ilmaista ja päästötöntä sähköä esimerkiksi sähköauton lataamiseen.
Synergin sovellus soveltuu erinomaisesti kaikille kotitalouksille, joilla on pörssisähköhintainen sähkösopimus, omistavat sovellukseen yhdistettäviä sähkölaitteita (sähköautoja, WiFi-yhteydellisiä lämmityslaitteta, aurinkopaneeleita) ja jotka haluavat pienentää sähkölaskuaan automaattisesti sekä vaivattomasti. Toisin kuin sähköyhtiöiden omissa sovelluksissa ja kolmansien osapuolien sähkönhintojen seurantasovelluksissa, Synergin sovelluksessa tarve sähkön spot-hintojen manuaaliselle seurannalle poistuu, kun sovellus hoitaa automaattisesti kulutuksen optimoinnin hintojen perusteella.